2020 | 2019 | 2018 | 2017 | 2016 | 2015 | 2014 | 2013 | 2012  

  Ajankohtaista 2012
 
 

Joulukuu 2012: Ritalla Upwards T-pentujen 1 v synttärit. Treeniä ja muuta kivaa. Pääsimme Topin kanssa "luokalta", edellisellä kerralla olimme saaneet laiskanläksyksi käteen palautuksen erikoisharjoitukset. Tuottaneet tulosta (vaikka hommaa kyllä vielä riittää). Noutoinnosssa ei ole valittamista, tulee hyvä, kun saadaan yksityiskohdat hiottua!

Mannan ja Masin pennut lähtevät joulun molemmin puolin uusiin koteihinsa (paitsi Limu, keltainen uros, joka vielä asustaa Mialla..). Tuntuu, että Mia löysi ja sai pennuille ihania ja aktiivisia koteja, aivan mahtavaa! Onnea pentusille ja uusille omistajille!

Masin kanssa Messarissa. Voi apua mikä koitos, parkkihalli ja hissi jota ei ikinä tullut ja häkin raahaaminen portaissa ja kadonnut parkkilippu jne. Pyhästi vannoin tämän olevan viimeinen Messarikeikka koiran kanssa (saas nähdä). Vaan positiivista: varsinkin sunnuntaina esiintyi mielestäni hienosti; hyvin iloisella fiiliksellä, eli koira ei tuntunut maindaavan härdellistä.


Marraskuu 2012: Masin ja Mannan (Waterlines Mattina) Fennopus-pennut syntyvät Mialle!! Seitsemän ihanaa, reipasta, pontevaa pötkylää! Ja mikä jakauma: 1+1 kelt., 1+1 rusk. ja 1+2 mustia! Terveitä kaikki ja synnytys sujui hyvin.


Lokakuu 2012: Puppy & Veteran Show Hyvinkäällä, Topi luokkansa kolmas hienolla arvostelulla. Esiintymisharjoituksena otettiin ja sujui oikein mallikkaasti. Erityisesti lämmitti mieltä arvostelun kommentti "liikkuu näyttävästi", koska laukka ja lyllerrrys ovat tähän mennessä olleet Topille mieluisampia liikkumistapoja, ravaamista on saanut oikein harjoitella.


Syyskuu 2012: Mannan ja Masin lemmenhetkiä; lopulta kaikki sujuu luonnollisesti ja hyvin!

Maisaa katsomassa, reipas tyttö valitaan tasaisesta pentueesta ja ensikertalainen noutajanomistaja Pia huomaa sujuvasti heittelevänsä variksen raatoa pihassa;-) Oppia ikä kaikki!


Elokuu 2012: Do Days pentue syntyy Miljalle ja Jussille, narttupentu kiikarissa yhteisomistukseen Pian kanssa.

Treenit tuottaneet tulosta, kolmas startti ja koira alkaa olla aika lailla erilainen, kuin runsas kuukausi sitten. Ohjaajan piikkiin meni jälleen. Jäljelle oltaisiin menty, mutta pikkuräppäisy koiran nenälle yhden palautuksen yhteydessä – tyylirikko mikä tyylirikko, joten tuomari sanoi, että ota kontollesi, koira teki hyvän työn. ALO 2.


Heinäkuu 2012: Uppis päivät Raumalla. Topi on vuoden paras(näyttely-)junnu UppisJ Kesän ehdottomasti kuumin päivä kruunaa kivan yhdessäolon ja uiminen sisarusten kanssa maistuu.

Toinen startti alokasluokassa: nyt ALO 3 (ja jos tuomaria uskomme ja miksi emme uskoisiJ, tulee tulos työintoiselle koiralle ohjaajasta huolimatta…)
ajankohtaista
Ensimmäinen yritys ja uskallus Nome B:n alokasluokkaan Masin kanssa. Hieno ja reipas vesityö, myös ohjaus, mutta maltti kadoksissa. Energiaa menee hösötykseen ja ruudussa paukut alkavat loppua. Alo 0 tuli, mutta tästä on hyvä jatkaa, kunhan opimme (huom. monikko!) rauhoittumaan…

Toukokuu 2012: Masille toinen serti ja VSP Tampereella ruotsalaistuomarilta. Kruunasi aurinkoisen näyttelypäivän!

Helmikuu 2012: Topi muuttaa meille, pentuarki alkaa taas! Hän on niiin suloinen…

Elokuu 2011: Masilla taipparit läpi, kun emäntä oppinut hieman käsittelemään ja ohjaamaan myös itseään! Raasepori ja Timo Väisänen.

Heinäkuu 2011: Masi saa ensimmäisen sertinsä ja VSP, ihanaa! Helsinki ja Rune Fagerström, kannatti mennä Dumiin!



www.rambix.f
i © 2020