2022&2021 | 2020 | 2019 | 2018 | 2017 | 2016 | 2015 | 2014 | 2013 | 2012  

  Ajankohtaista 2015
 
 

Marras- joulukuu 2015: Meille tuli nartturintamalle lisäystä: Masin tyttären tytär eli Fennopus Livia ”Lara” ja Upwards Ran Tan Plan ”Sisu” saivat neljä kaunista pentua (2+2) Hipelin Mian Fennopus-kenneliin. Näistä sitten pääsi Fennopus Salted Muffin eli kotoisammin Frida meidän porukkaan. Ihana pikku-Frida asustaa Lahdessa Riitan luona sijoituskodissa ja on kovin valloittava ja reipas pikkudaami!

Frida kävi marraskuussa meillä Vihdissä rokotuksilla ja viettämässä aktiivipäivää – uni kuulemma maistui pennulle kotona.


Lokakuu 2015:
SNJ:n päänäyttelyssä meidän pikku-Urho vasta hienosti tepsuttelikin: ROP pentu ja BIS 3 pentu! isot pojatkin hienosti ERI:llä ja Masilla valioluokan luokkasijoitus VaK
3., mutta ei muuten kummempaa.

Naisten Haku Raaseporissa upeissa Katteluksen maisemissa sitten päätti kauden ennen ihanaa joulutaukoa. AVO koe oli piiiiitkä kuin nälkävuosi (kesto noin 50 min / koira) ja ei helpoimmasta päästä. Masin kanssa päästiin varsin hienosti koetta puoliväliin, kunnes ohjaaja taas oli vähän unessa ja Masi hypähti koiran mitan kun häiriökoira lähti noutoon: siihen se sitten jäi. Olisin voinut tuon kyllä välttääkin…Mutta tähän 0-tulokseen olen jopa osin tyytyväinen. Käytiin seuraamassa seuraavana päivänä vielä VOI-luokkaa ja Sarin ja Ainon hienoja esityksiä ja oltiin tyrkyllä ALO-luokkaan Topin kanssa. Oltiin saamassa paikka, ja sitten ei ja sitten joo – ja lopulta ei. Pöh.

Topi kävi myös Orimattilan maisemissa mejäilyä harjoittelemassa (kiitos Päijät-Hämeen Nuuskujen kattavasta koulutuspäivästä!). Kouluttaja mainitsi, että pitää tukea koiran itseluottamusta ja vauhtia, tai jotain sen suuntaista. En voinut kun nauraa, ja totesin, että musta tuntuu meidän pojalla olevan niitä molempia sen verran, että erityistä tukea asiaan ei tarvita J No, ohjaajakin sanoi ymmärtävänsä, mitä tarkoitin, kun Nalle Puh pääsi liinan päässä metsään! Puh oli ensin aivan hölmistynyt, että miksi kummassa täytyi kierrellä puskissa, kun hän ihan saman tien hyvin haistoi sorkan sieltä vain about 50 metrin päässä ja sinne olisi hyvin voinut painella suoraankin. Sitten kun oltiin pari kertaa solmussa ja jo kontallaan, niin Puh totesi, että hömöläisten touhua, mutta kierretään sitten jos haluatte – ja sitten singahdeltiin hienosti jäljen mukana kaadolle. Kouluttaja totesi, että jos jarrut löytyvät, niin itse jäljestäminen on Topille lastenleikkiä. Olisi se tavallaan niin kiva laji, mutta mistä ajan siihen tekisi…ja on se niin pirun työlästä!! ;-)


Kesä-syyskuu 2015: Jos aloitetaan nyt syyskuun ajankohtaisista, niin nyt voin ilokseni ilmoittaa, että meidän Topi Topsukka, herra Nalle Puh valioitui Suomen muotovalioksi eilen 20.9.2015 Hyvinkään ryhmänäyttelyssä, tuomarina Borge Espesen, Norja! Jihuu, nyt kesän neljän varasertin putken jälkeen tuli se viimeinen!!! Ihana pikku Topi, esiintyi Karolan kanssa niin hyvin!

Urho on myös korkannut näyttelyuransa, ja varsin hienosti: Club Showssa elokuussa pentuluokka II voitto ja toiseksi paras urospentu, ja Vantaan Letskarissa ROP pentu. Eiköhän tässä ala melkein nämä pentukarkelot olla, mukavasti on kehittynyt Urho urhea! Katsotaan sitten ensi vuoden puolella. Tai jos nyt P&V:ssa käydään ikäkamuja katsomassa. Urho Voitto Valio…

Isojen poikien koerintamalla iski vähän koeväsymys ja tuloksissa oli valitettavasti laskeva trendi. Masin osalta on aika selvät sävelet, tarvitsee oikeastaan vaan sitä pillikuuliaisuutta (tilanteessa kuin tilanteessa ja matkalla kuin matkalla…) ja itseluottamusta pidempiin vesiohjausmatkoihin. Väläyttelee ajoittain jo ihan asianmukaista työskentelyn tasoa avoimeen luokkaan nähden. Mutta Topi….kesän alun varsin hienon työskentelyn jälkeen tämä herra on kertakaikkiaan lähtenyt käymään kierroksilla koetilanteessa. Etten sanoisi ihan lapasesta. Keskittyminen ohjaajaan ihan nolla, yhteistyö sen mukaista. Kauheasti hän tekee, mutta ihan omilla ehdoillaan; kun vietti vie, luotto ohjaajaan häviää! No, jotenkin on yritettävä ratkoa asiat ja mennä yhdessä eteenpäin. On tämä vaikeaa välillä….


Kesäkuu 2015: Koekausi saatu avattua UMN:n Nome B-kokeessa Raaseporissa. Masilla aivan upea tulos, ensimmäisessä avoimen luokan startissa tuloksena AVO2 (tuomarina Tuija Hukkanen)! Tämä tavoite toteutui nyt sitten nopeammin kuin ajattelinkaan, mahtavaa! Toki lähdetään ykköstä nyt sitten hakemaan...

Topi teki myös oikein hyvää ja vahvaa työtä ALO-luokassa. Viimeisessä tehtävässä maa veti, kun piti suoraan lähteä kaislikon läpi veteen ohjauksessa. Ja ohjaaja (siis allekirjoittanut) ei tee mitään, edes yritä korjata ja ohjata koiraa. Että silleen, pääsi peiliin taas katsomaan.. Mutta on näistä tuloksista tosi kiva jatkaa. Kiitokset vaan kovasti kaikille treenikavereille avusta ja seurasta – harjoittelukin on ollut oikein hauskaa! Erityiskiitos Sarille, koska näkee aina vaivan meidänkin treenitehtävien suunnitteluun, missä on selvästi minua hoksaavampi. Kiitos Sari (kennel Octobers)J - ja onnittelut omasta hienosta AVO1 tuloksesta Ainolle!



     

Huhti-toukokuu 2015: Urho-pojan kasvua ja kehitystä ollaan nyt tietenkin seurattu ja ihmetelty. Reipas, rohkea ja hiirrrmu nopeasti oppiva pentu! Noutamisen idea tuntuu tulevan ihan luonnostaan, riistaan suhtautuu kuin olisi ikänsä varista kantanut. Luovutuksetkin suoraan mammalle (vielä…). Saas nähdä, millainen murkkuikä tulee ja miten sitten kuono laitetaan, mutta tällä hetkellä (kirjoittaessa päivää vaille 4 kk) on tosi fiksu pieni mies! Rakenteeltaan tasapainoinen kokonaisuus, tyypiltään kovasti isäänsä muistuttava.

Pari näyttelyä ollaan korkattu Masin ja Topin kanssa ilman sanottavaa menestystä, ja nyt 16.5. vihdoin Raumalla aurinko paistoi: Masi VaK1, PU2 Martti-papan jälkeen ja Topi KäK1, PU3 ja toinen SERT kasassa! Hauska yhteensattuma, että PU1-3 olivat toissa vuonna Raumalla tismalleen samat, Masi ja Martti tuolloin vain paikkaa vaihtaen! Nyt jaksaa sitten sitä viimeistä sertiä Topille vielä metsästää. Upwards oli Ritan luotsaamana myös paras kasvattajaryhmä, joten saimme sitten ihan näytellä pitkän kaavan mukaan. Kiva päivä!

Topin geenitestitulokset tulivat myös: muuten clear (PRA, HNPK), mutta EIC-carrier, eikä kanna ruskeaa väriä. Eli tiedetäänhän nyt tämäkin. Ja tulihan Masinkin silmät jo uusintatarkastettua; terveet edelleen.

Nome-treenailu ollaan taas "vakavammin" aloitettu, ohjaajien opissa ja sitten vaan omissa ryhmissä ja itsekseen. Talvitauko, kaikkine hässäköineen, oli kyllä luvattoman pitkä…. Pillikuuliaisuutta ja siten ohjattavuutta on saatu parannettua ja pari hyvää oppia tähän saatu, testattu alustavasti Maisaankin, johon toimi myös (!). On ollut vähän kovaluu tähän asti tuolle pillille… Koepaikka-anomuksia on laitettu, jos vaikka tärppäis. Jos ei muuta, niin otetaan maksetun treenin kannalta!


Maaliskuu 2015: Kaiken kauheuden jälkeen meillä on nyt sitten kuitenkin iloa talossa, vaikka pennuntuoksua ei kotiin pitänytkään jäädä tällä erää. Tämä meidän selviytyjä, Urho –Rambix Braveheart – on (kirjoittaessa) vajaa 10 viikkoa, reipas ja rohkea pikkumies, ja ensimmäinen variskin on jo "noudettu"! Koville joutuvat, Masi-isä ja Topi pienen terminaattorin käsittelyssä, mutta kovin ovat pitkäpinnaisia. Maisa-emo palautui kotiin yli kahden kuukauden vierailun jälkeen Urhon ollessa jo 8 viikkoinen, ja pääsi ansaitusti lepäämään piikkihampaattomalle vyöhykkeelle. Lisää Urhon ja isojen poikien sekä Maisan kuulumisia päivitetään, kun ehditään!




Helmikuu 2015:
11.02. Meillä on ollut suuri suru ja ikävä. Pentue sairastui kohtalokkaasti herpes-virukseen ja näistä ihanista, pontevista pennuista on jäljellä enää yksi. Tämä ei ole ollut helppoa. Elämä jatkuu, vaikkakin tällä hetkellä hyvin surullisin mielin…



Helmikuu 2015: 11.02. Meillä on ollut suuri suru ja ikävä. Pentue sairastui kohtalokkaasti herpes-virukseen ja näistä ihanista, pontevista pennuista on jäljellä enää yksi. Tämä ei ole ollut helppoa. Elämä jatkuu, vaikkakin tällä hetkellä hyvin surullisin mielin…


Tammikuu 2015: 19.01. Nyt on maailmaan tullut seitsemän reipasta pentua Maisalle ja Masille: neljä poikaa (yksi keltainen ja kolme mustaa) ja kolme tyttöä (kaikki keltaisia).

Synnytys meni hyvin ja kaikki ovat tomeria ja pontevia pikkulabbiksia! Kiitokset ihan kaikille asiaa edistäneille ja auttaneille: Masista Riitta (kennel Tsarodej), Maisasta Miljalle ja Jussille (kennel Do Day´s) ja Pialle yhteisomistamisesta! Sarille (kennel Octobers) astutusavusta ja Ritalle (kennel Upwards) kätilöavusta: olitte korvaamattomia! ja lisäksi kaikille edellä mainituille ja kymmenille muille ihanille ihmisille ja koirakavereille keskusteluista ja neuvoista ja vinkeistä! Ja tietysti Kepolle kotiin myös!

Nyt seuraavat viikot seurataan pentujen kasvua ja kehitystä ja sitten saavat tulevat omistajat pikkuhiljaa alkaa tulla katsomaan pentusia! On tämä aika ihanaa…!




     



www.rambix.f
i © 2023